perjantai 28. marraskuuta 2014

Yksi mutsi, kaksi lasta

Ei ole mahdollista tyynnyttää samaan aikaan sylissä kuusikiloista vauvaa ja kolmetoistakiloista taaperoa. Ei ole mahdollista juuri sillä sekunnilla olla pyyhkimässä räkää isommalta kun pienempi oksentaa bodyn märäksi. Ei ole mahdollista vahtia ja valvoa joka sekunti. Ei ole mahdollista mennä muovailemaan jos vauva pitää syöttää. DVD lähtee pyörimään vasta kun on saanut pienemmän vaipan vaihdettua. Ei saa huutaa, vauva nukkuu. Ei voi nukuttaa isompaa jos vauva valvoo.

Tänään yksi mutsi ei riitä. Pitäisi olla vähintäänkin kolmas käsi, mielellään myös kyky olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Epätoivo iskee. Ei pysty, ei kerkeä. Huomasin puoliltapäivin että olen viimeksi kerennyt käymään vessassa aamulla. Nälkä on. Sillä aikaa kun isompi söi maistatin pienemmälle porkkanaa. Tajusin juuri etten itse kerennyt syömään murustakaan. Kävin taistelua taaperon kanssa päiväunille menosta koska vauva heräsi juuri sillä sekunnilla kun isompi olisi pitänyt viedä nukkumaan. Tottakai.

Mutta tiedättekö mitä? Taisin juuri vahingossa opettaa Sofian menemään itse nukkumaan. En uskalla mennä katsomaan. Sen verran hiljaista tässä talossa on kuitenkin hetken ollut että tuskimpa hän siellä muutakaan hommailee. Alma paineli juuri takaisin nukkumaan. Molemmat tytöt samaan aikaan päiväunilla!?

Bileet sille.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Laura T, Laura K?

Jotenkin olen totaalisesti sivuuttanut tämän itseni esittelyosuuden. Osittain ehkä siksi, että tiedän monien lukijoideni katsoneen Teiniäidit-sarjaa. Ajattelin kuitenkin pienen esittelyn olevan paikallaan. Kuka on Laura T?

Jussin sanoin se menee näin:

"Impulsiivinen ja räiskyvä persoona joka ei pelkää näyttää tunteitaan. Äkkipikainen, menevä, temperamenttinen, järjestelmällinen ja vahva, mutta myös niin rento, iloinen, elämänhaluinen, hauska, äidillinen,  epäitsekäs, vapaamielinen, rakastava ja rakastettava nainen. Eli pähkinänkuoressa Pieni mutta pippurinen ikuisuussisustaja ja pullantuoksuinen supermutsi joka osaa myös irrotella eikä pelkää tarttua hetkeen ja jonka kanssa ei ole tylsistä päivistä huolta. Ja edelleen ihan yhtä söpö kuin nättiki se on ku aikoinaan niissä IRC-gallerian kuvissa millä mie olin jo ihan myyty kun ruvettiin viestittelee. :>
Ja niin kuin tuossa yks ilta Laurallekin totesin nii vaikka kuinka se neljän vuoden ja kahden lapsen myötä on rauhottunu ja muuttunu, niin iha yhtä mahottoman höveli se on edelleen ku meijän tavatessa. :D"

Niin ja varoitus, sisältää suuren määrän vanhoja teineilykuvia. :-D

Vanhin kuva mitä koneelta löysin, ala-asteelta.
Olen alunperin Joensuulainen. Eskarivuoteni asuin Kuhmossa, ala-asteen Polvijärvellä äitini kanssa. Tuohon aikaan olin todella pyöreä ja minua kiusattiin asiasta. Yläasteen aikoihin sain luvan muuttaa takaisin Joensuuhun isäni luo. Ei äidissä mitään vikaa ollut, itselläni vaan oli hirveä hinku päästä takaisin kaupunkiin. Kilot karisivat ja kas, sain kavereita. Tuohon aikaan myös seurustelin ensimmäisen kerran vähän pitempään, vajaan puolitoista vuotta.

Juhannus 2009?
Yläasteen puolivälissä alkoi mennä lujempaa. Käytin hyväkseni isän pitkiä työpäiviä, lintsasin koulusta. Alkoholi tuli kuvioihin ja nuori hölmö ajautui väärään seuraan. Äitini ja minun välit etääntyivät pahasti. Tuosta ajasta en voi enkä halua julkisesti enempää huudella. Se ei kuitenkaan ole mielestäni syy siihen, miksi minusta tuli teiniäiti. Melkein kaikilla on jossain vaiheessa elämää mennyt lujempaa. Nuorilla vanhemmilla se kausi vaan mahdollisesti on lähempänä menneisyydessä ja tuoreemmassa muistissa kuin kolmevitosilla mutseilla.

Toi tukka... Hohhoh. Yläasteaikaa.
Ennenkuin joku kommentoi, on tuubitoppi päällä. ;)
Ensimmäisen oman asuntoni sain ammattikoulun alussa. Se sijaitsi Joensuun keskustassa. Silloin kävin siis ravintola-alaa ja unelma kokin ammatista oli suuri. Täytyy kiittää äitiä ja isää. He minun vuokrani maksoivat ja auttoivat siinä vaiheessa kun raha-asiat ei ihan hallussa vielä olleet. Enhän minä siihen aikaan äitini laatimista budjeteista mitään tajunnut saati niitä noudattanut, mutta ehkä niistäkin jotain on nykyhetkeen tarttunut, nimimerkillä tarkkaan laskelmoiva ja nykyisin koko perheen raha-asioista vastaata mutsi.
Sitten tulikin Jussi kuvioihin. Se tarina löytyy täältä.

Ihkut pidennykset.
Jaffa nuorena ja oranssina. :D
Luonteeltani myönnän olevani äkkipikainen ja sen takia toisinaan hyvin ärsyttävä. Tulistun helposti ja voimakkaasti mutta liekki myös sammuu hyvin nopeasti. En osaa olla kovin pitkävihainen. Toisaalta olen myös hyvin iloinen ja naurava persoona. Voisin höpöttää vaikka tuntemattomalle elämän tarinoita jos sellainen tilanne vastaan tulisi. Rakastan hyviä keskusteluja, mielipiteiden ilmaisua ja karskia huumoria. Itseironiaa kyllä löytyy, joskin myös rajan tullessa vastaan on vastapuolen syytä lopettaa vitsailu.
Lapsilleni pyrin olemaan rento mutsi joka "ei ole niin justiinsa" mutta osaa myös asettaa rajat. En ole niin hyvä irrottautumaan lapsen mielen maailmaan kuin Jussi. Tykkään silti duunailla lapsen kanssa kaikkea ja järjestää pieniä yllätyksiä arjen keskelle. Tänään oli ohjelmassa Ti-ti nalle konsertti. Kyllä meidän pienisuuri megafani on onnellinen.


Osasiko joku otsikosta jo laskea yhteen 1+1? Miksi Laura Koo? ;)
Joo, häiden suunnittelu on virallisesti käynnissä.

torstai 13. marraskuuta 2014

mutsilaura

Sain ensimmäisen lapseni ollessani 17, toisen kohdalla olin ja olen siis edelleen 20.
Tarkoitus minulla ei ollut teiniäidiksi päätyä. Ensimmäinen raskaus oli aika shokki. Vauvan hoitaminen ei tuntunut aluksi yhtään luontevalta, enhän ollut edes ikinä pitänyt vauvaa sylissä. Suoraan sanoen en oikeastaan pitänyt lapsista. Serkkutyttöäni hoidin pari kesää, hän tosin oli vähän vanhempi jo.

Sofian alkuaika meni ihan sumussa. Olin aivan totaalisen paniikissa koko vauvan hoitamisesta. Myös synnytyksen jälkeisen masennuksen merkit olivat ilmassa. Muistan ajatusteni pyörineen vain siinä kuinka huono äiti olen, miten vauvallani on kaikki huonosti ja miten mistään ei tule mitään. Olin kamalan itkuinen. Pienikin aivastus tai vauvan outo ele sai kauhun valtaan.
Eräänä yönä Sofian nenä olin vähän tukossa. En saanut unta ja googletin "tukkoista vauvaa". Löysin hienon vinkin vaivan parantamiseen. Muutama kymmenen minuuttia myöhemmin asuntomme haisi niin pahasti sipulille ettei tosikaan. Eikä sipulin pilkkominen sukkaan ja sen asettaminen pinnasängyn luo etes auttanut. Seuraavana aamuna räkäkökkäre tuli itsestään ulos.

Sofia.
 En muista ensimmäisestä puolesta vuodesta oikeastaan mitään. Hassua, koska oma äitini oli samaan aikaan ihmetellyt miten luontevalta minun äitiyteni näyttää. Jälkeenpäin ajatellen ei "hoitotyössäni" mitään vikaa ollut, Sofialla oli aina kaikki paremmin kuin hyvin. Äitiys on onneksi aluksi kaikille opettelua, oli sitten nuori tai vanha.

Sofia, mutsi ja raskausarvet.:D
Nyt toisella kerralla on ollut ihana huomata miten helpolla vauvan hoidossa pääsee. Kaikki on tuttua ja luontevaa. Vauvan eleitä osaa tulkita. Toisen lapsen kohdalla haaste ei olekkaan siinä miten asiat vauvan kanssa sujuvat vaan siinä, miten sitä vanhempaa kohtelee. Sofia ei enää kaipaa hoitotyötä mutta on silti huomattavasti vaativampi tapaus kuin Alma. Mustasukkaisuus ei meillä ilmene niinkään sillä, että Sofia olisi Almalle ilkeä. "Viha", jos nyt etes sellaisesta voi kolmevuotiaan kohdalla puhua, kohdistuu meihin vanhempiin. Monet huutokonsertit, jäähyt ja dramaattiset lattialle heittäytymiset on nähty. Myös inttäminen, tottelemattomuus ja jopa ilkeys ovat tuttuja juttuja. Siinä on vanhemman hyvin hankala pysyä itse rauhallisena. Enemmän huolissani olisin kuitenkin siitä jos Sofia ei olisi Alman tuloon reagoinut mitenkään.
Onko täällä ketään kahden (tai useamman) lapsen vanhempia? Miten teidän esikoisenne on ottanut toisen lapsen syntymän ja milloin mielenosoitus on alkanut rauhoittumaan?

<3
Sitten vielä sellaista asiaa, että kysymyspostaus voisi tähän väliin olla hyvä. Meille on ihan kiitettävästi tullut kysymyksiä ja pohdintoja liittyen Teiniäiteihin sun muihin, ja voisi olla hyvä kasata ne ihan postaukseen asti. Kysyä saa siis mitä vaan hyvän maun rajoissa. Kysymykset voi olla osoitettu minulle, äidilleni, Jussille, jopa Sofialta vastaaminen onnistuu... Myös Jussin blogin puolelle voi kysymyksiä laittaa tulemaan. Ja rohkeasti vaan, kommentit voi laittaa myös anonyyminä jos ei omaa naamaansa tänne halua!

Kuulumisiin siis! :)

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isänpäivä


Ai että, on se hienoo olla faija. Varsinkin näin mahtavien tyttöjen ympäröimänä!

Aamu alkoi hyvin kivasti kun aamukahvilla sain heti ensimmäiseksi pienen paketin joka sisälti aivan törkeen hienon kortin jonka Sofia oli itse päiväkodissa askarrellut. Sitä varten Sofia oli saanu ihan ite harjoitella saksien käyttöä joilla se oli leikellyt värikkäitä paperin paloja ja liimaillut ne sitten itse siihen korttiin, ja lopputuloshan oli aivan mahtava niinkuin kuvasta näkyy.
Toisena osana paketista löytyi sika magee pipo jota olin ihaillut netistä mutten ois ite sitä kehannu ostaa kun se ei mikään halpa-halli pipo ollut.. Mut nyt mie sain sen hihii. 8)



Sittenpä kävin isinkultien kaa pihalla kuluttaa virtaa etenki meidän duracellista (Sofia), sillä aikaa kun Laura jäi jo valmistelemaan isänpäiväillallista, nams. Sitten molemmat neidit sammuinkin ruuan päälle ja päiväkahvin lomassa Laura jatkoi kokkailuja (jotka kylläkin kesti koko päivän :D).
Unien jälkeen kokkailun väliin kerittiin taiteilla sormiväreillä ukeille kortit ja ah! Sittenpä koitti illallisaika.
Ai että mitä yhdessä ideoituja herkkuja Laura oli loihtinutkaan: Alkuruoaksi tomaatti-vuohenjuustokeittoo leipäkoneella valmistetun juustoleivän kanssa, nams! Pääruoaksi lehtipihvi naudan ulkofileestä kera valkosipulimaustevoin, juustokermaperunoiden sekä yrttiporkkanoiden, tupla-nams!! Ja jälkiruoaksi lakritsi-salmiakki kakkua a'la pirkka-lehti, euforia-nams!!! Sofialle jälkiruuaksi oli hedelmärahkaa, neiti kun ei kovin suuri salmiakin fani ole.
Ei niinkun todellakaan parempaa ois voinut toivoakkaan isänpäiväaterialta. On Laura se aika velho kotimutsiks, uskomatitonta! :D






Ihanata ihanata sanon minä! Ei voi muuta sanoa kuin etten ihanampaa perhettä vois toivoakkaan.
Suurkiitokset vain miun iki-ihanoille tyttösilleni. :>

Ps. Onneks seuraavaan isänpäivään ei oo ku vuosi enää. :P

-Jussi

torstai 6. marraskuuta 2014

Ihana, ihana viikko!

Ai vitsi, kyllä täytyy myöntää että seura piristää.
Tällä viikolla on tapahtunut sellainen asia että mutsi on ottanut itseään niskasta kiinni! Oon ollut niin hurja, että olen ensinnäkin poistunut neljän seinän sisästä. Kävin Alman kummin kanssa viemässä kummilusikan kaiverrettavaksi, jes. :D Toisekseen Sofia sai leikkikaverin eräs ilta kun kaverini saapui samanikäisen tyttönsä kanssa meille. Silmä kun vältti hetkeksi niin eikös nämä olleet syömässä kissan muroja..
Tänään näin vanhaa ystävää pitkästä aikaa, hänkin on juuri saanut ihanan pojan. :) (Terveiset vaan, tiedän että luet tätä blogia:D) Ei voi olla mahdollista että hetki sitten Almakin oli tuollainen pieni nyytti.

Vähän kuppikakkuja (Sofian sanoin mumffimffeja) toissapäivänä.
Niiin piristävää saada seuraa. Täten kaikki yksinäiset Joensuulaiset (koti)mutsit ottakee yhteyttä, sovitaan treffejä! Huomaatte muutaman päivän jälkeen suuren muutoksen elämän ihanuudessa. :D Samaa lasten hoitamista, joskin huomattavasti miellyttävämmässä muodossa kun myös mutsi kohtaa mutsin.
Huomenna olisi vielä yhdet treffit sovittuna jonka jälkeen Sofia pääsee ukkinsa kanssa kauan odotetulle Fröbelin Palikoiden keikalle. Ihanaa, mukavaa, mahtavaa.  :'))



tiistai 4. marraskuuta 2014

Mutta jos ei halua imettää?

Imetys... Joo.
Kovasti sitä yritetty on huonoin tuloksin. Sofian kohdalla imetin ehkä reilun kuukauden. Se sattui, se oli epämukavaa, vauva ei nauttinut siitä ja vielä vähemmän mutsi. Sofiaa tosin jouduttiin alusta asti pakon alla ruokkimaan myös pullosta, hän kun oli alle kolmekiloinen syntyessään ja verensokeritkin aluksi heitteli.
Ensimmäisen lapsen kohdalla homma luultavasti kaatui siihen, että tietoa oli liian vähän. Ei se ole sellaista rinta suuhun ja kaikki on hyvin meininkiä. Lopulta homma tyssäsi totaalisesti monen päivän taistelun jälkeen. Itkin huonoa äitiyttäni ja sitä etten pysty tekemään sitä mihin jokaisen äidin pitäisi pystyä. Sain kovan kuumeen, kamalat jälkisupistukset eikä voimat riittäneet etes vauvan sylissä pitämiseen. Se loppui siihen.

Alman kohdalla en tiennyt alusta asti tulenko imettämään vai en. Koko homma kuitenkin lähti tosi hyvin käyntiin (sattui se tosin edelleen aivan hemmetisti aluksi) ja imetin lopulta reilut kaksi kuukautta. Se on hieno tunne kun kykenee ruokkimaan lapsensa ja arvostan niitä, joiden vauva on sinne puoleen vuoteen asti täysimetyksellä.
Minun hermoni ei siihen riittänyt. Koko ajan takaraivossa kolkutti se, miten mukavaa ja helppoa pulloruokinta on ja se, etten jaksa istua sohvan pohjalla imettämässä enää yhtään syöttökertaa. Mietin kuitenkin onko imetyksen lopettamiseen tarpeeksi hyvä syy se jos ei vaan halua. Onko äidillä loppupeleissä edes oikeus "valita" pulloruokinta?

Itse en saanut imettämisestä kovin hyvää fiilistä. Se ahdisti. Inhosin maidon herumisen tunnetta. Toisen lapsen kohdalla osasin jotenkin ajatella asian niin, että se on jokaisen oma valinta miten lapsensa ruokkii. Niinkuin oma äitinikin kommentoi: "Äitiys on muutakin kuin imettämistä."
Monet tuomitsevat pulloruokinnan. Itse en pidä sitä millään tavalla huonona vaihtoehtona. Sitä en tietenkään kiistä, etteikö rintamaito olisi paras ravinto pienelle. Ei se kuitenkaan mene niin, että rintaruokitut ovat terveitä ja pulloruokitut sairaita. Sofia sai ensimmäisen flunssan melkein yksivuotiaana siinä missä Alma sairasti kahden viikon ikäisenä imetyksen ollessa täydessä vauhdissa.


On pulloruokinnassakin huonot puolensa. Suurin on tietysti se, että se maksaa ihan mukavasti. Oma rumbansa on myös pullojen keittäminen ja maitoannosten valmisteleminen. Maito ei myöskään ole valmiiksi sen lämpöistä kuin pitäisi ja se pitää aina muistaa ottaa mukaan. Silti kallistun enemmän sen kannalle. Syöminen on paljon säännöllisempää, maitomäärien seuraaminen on helppoa ja mikä parasta, myös mies voi ruokkia välillä. ;) Enkä todellakaan usko siihen, etteikö vauvamme saisi tarpeeksi läheisyyttä vaikkei olekaan rintaruokittu.
Lopultahan Alman imetys loppui omaan päätökseeni, joskaan minun tuottamat maitomäärätkään eivät toisinaan tuntuneet riittävän.


No mutta, muistetaan että tämä on vain minun näkökulmani asiaan. En missään nimessä ole rintaruokintaa vastaan, voisiko sanoa että se ei vaan ollut minun juttu? En tiedä onko fiksua julkaista tätä tekstiä, tiedän että imetys jakaa vahvoja mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Mielenkiinnolla kyllä seuraan Kakkosella eilen alkanutta Imettäjät-ohjelmaa ja nostan hattua kaikille sarjassa esiintyville henkilöille, itse en olisi pystynyt olemaan asian suhteen noin avoin.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Viikonloppu

 Viikonloppuna...






...Liian isoa kokoa oleva puklitoppi vaihtui bilevermeisiin. Äitin pieni pallero oli ekaa kertaa mummolassa yötä. Hui, pelottavaa. Jaksoin dramatisoida asiaa siihen asti kunnes kuulin naistenhuoneessa keskustelun; "Sinne sai välillä jäädä mummon hoidettavaksi. Kyllähän tuosta vähän reppu jäi ja tissit on aika valtavat nyt. Viikon ikäinenhän se nyt on." No joo, jokainen tekee omat valintansa..
Hyvin selvittiin, sekä mutsi että mummo. Hakiessa odotti tyytyväinen pälliskä sitterissä sekä iloinen taapero joka omasta mielestään oli vielä jäämässä toiseksi yöksi.

...Tuli lunta. Sofia oli ihan innoissaan menossa pihalle leikkimään. Perhanan päiväunet vaan tuli hauskanpidon tielle. Kerkesi siellä silti viettää melkein kaksi ja puoli tuntia..

...Tuskastelin viikon ruokalistan kanssa (sekin isänpäivä tulossa ja menin lupaamaan kunnon pihvin..).

...SIIVOSIN. Voi kauheaa miten monta pölypalleroa ja hiekanmurusta voikaan seitsemänkymmenenviiden ja puolen neliön sisään mahtua. Sain myös muistutuksen siitä kuinka paljon voikaan ihminen inhota moppaamista. Mutta nyt on hyvä fiilis ja puhdas koti.

Huomenna koittaa taas arki. Jääkaapissa ei ole oikeastaan muuta kuin valo. Tiet on täynnä loskaa kiitos sen lumen jota tänään tuli, huomiseksi on nimittäin luvattu ihan kiitettävästi lämpöasteita. Onks pakko jos ei halua.?