perjantai 28. marraskuuta 2014

Yksi mutsi, kaksi lasta

Ei ole mahdollista tyynnyttää samaan aikaan sylissä kuusikiloista vauvaa ja kolmetoistakiloista taaperoa. Ei ole mahdollista juuri sillä sekunnilla olla pyyhkimässä räkää isommalta kun pienempi oksentaa bodyn märäksi. Ei ole mahdollista vahtia ja valvoa joka sekunti. Ei ole mahdollista mennä muovailemaan jos vauva pitää syöttää. DVD lähtee pyörimään vasta kun on saanut pienemmän vaipan vaihdettua. Ei saa huutaa, vauva nukkuu. Ei voi nukuttaa isompaa jos vauva valvoo.

Tänään yksi mutsi ei riitä. Pitäisi olla vähintäänkin kolmas käsi, mielellään myös kyky olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Epätoivo iskee. Ei pysty, ei kerkeä. Huomasin puoliltapäivin että olen viimeksi kerennyt käymään vessassa aamulla. Nälkä on. Sillä aikaa kun isompi söi maistatin pienemmälle porkkanaa. Tajusin juuri etten itse kerennyt syömään murustakaan. Kävin taistelua taaperon kanssa päiväunille menosta koska vauva heräsi juuri sillä sekunnilla kun isompi olisi pitänyt viedä nukkumaan. Tottakai.

Mutta tiedättekö mitä? Taisin juuri vahingossa opettaa Sofian menemään itse nukkumaan. En uskalla mennä katsomaan. Sen verran hiljaista tässä talossa on kuitenkin hetken ollut että tuskimpa hän siellä muutakaan hommailee. Alma paineli juuri takaisin nukkumaan. Molemmat tytöt samaan aikaan päiväunilla!?

Bileet sille.

4 kommenttia: