maanantai 27. lokakuuta 2014

Supermummo

Kun pamautin äidilleni 17-vuotiaana olevani raskaana, äiti istui asuntoni sohvalla noin puoli tuntia ihmeissään eikä saanut muuta suustaan kun "ohhoh, huhhuh". Puolen tunnin jälkeen äiti onnitteli ja lähti kotiin. Tämän jälkeen seurasi äitin omien sanojen mukaan vaihe, jolloin ei saanut nukuttua, tilanne huoletti ja jopa itkettikin. Onko tuo ihmekkään, tuohon aikaan viimeisimpänä pystyin kuvittelemaan itseäni äitinä. Oman äitini huolet liittyivät lähinnä siihen, miten tulisimme pärjäämään rahallisesti ja ymmärrämmekö mikä vastuu vauvassa on.
Kun raskaus eteni, alkoi kasvavan mahan myötä myös minun ja äitini välit parantua ja lähentyä entisestään. Vietin paljon aikaani äidin luona. Äidille myös alkoi valjeta, että hei, kyllä nämä pärjää.

Sofian raskausaikana.
Sofia<3
Äiti on jälkeenpäin kertonut, että joutui välillä Sofian alkuaikoina kieltämään itseään jottei ramppaisi meillä jatkuvasti. Minä taasen olin niin väsynyt, etten tajunnut pyytää apua. Avun pyytäminen oli todella vaikeaa luultavasti juuri sen takia, että olimme nuoria. Vähintäänkin alitajunnassa kolkutti se, että avun pyytäminen tarkoittaa ettemme pärjää. Edelleen äiti käy vähintään kerran viikossa täällä. Ei siksi että me vaatisimme, vaan siksi että hän itse haluaa. Kerran viikossa mummo ja mummon mussukka käyvät myös muskarissa. Se päivä on aina viikon kohokohta..

Sofia vauvana mummon luona, hurmaavaa.. :-D
Sitten tuli Alma. Raskausuutisen kertomisen näittekin jo ruudun kautta. Uskon, että Almaankin kehittyy läheinen suhde tytön kasvaessa. Tällä hetkellä äidin vierailut täällä menee lähinnä Sofiaa viihdyttäessä, mutta se nyt on ihan luonnollista lapsen ollessa huomiota vaativa mummontyttö.

Alma<3
Tänään rakas äitini, kahden lapsen supermummo ja huippuanoppi täyttää "hurjat" neljäkymmentäviisi vuotta. Onnea äiti<3. Täällä odottaa hyvä ruoka, pari pientä prinsessaa ja ehkä joku pakettikin.. ;)

2 kommenttia:

  1. Onnea sun äidillesi, näyttää ja vaikuttaa niin sydämelliseltä ihmiseltä <3

    VastaaPoista